”Herätys! kello on kaheksan!”
Sami lähti töihin. Nousen ylös siinä toivossa että Pyry jatkaa unia. No turha toivo. Ovikello soi, satulatuolia tultiin hakemaan minkä möin huutonetissä. Aamu jatkuu samalla kaavalla kuin aina ennenkin. Sylitellään isoimmat unihiekat pois silmistä sen jälkeen keitän kahvia laitan puuron liedelle. ”Ei ei ei ei ei ei ei!” Sama taistelu kuin joka aamu, pää heiluu ja yritän epätoivoisesti osua tuohon pieneen suuvärkkiin. Taistelu päätty kun puoli lautasellista puuroa on suussa ja loput puolet minun, Pyryn ja pöydän päällä. Lattiaa unohtamatta.
”Kiitos, moikka voit mennä.”
Otan kahvikupposen käteen istahdan parvekkeelle aamuröökille seuranani sisältä valvova silmä.
Siinä oli aamupala tällä jaksaa taas kolmetuntia eteenpäin rakkaudella nutrilett lover, siitä lisää myöhemmin. Hiukset nutturalle pahimmat naamasta meikkivoiteen alle. Pyrylle vaattet päälle kahden raivarin ja pakoon ”kipittämisen” jälkeen onnistuneesti. Vahinkovankkurit ”alle” ja eikun menoks. Käytiin pirkkalan vapaavalinnassa hyvien nutrilett tarjousten perässä huonolla onnella tosin, bussilla kaupunkiin seuraavaan vapaavalintaan samojen tarjousten perässä taaskaan niitä löytämättä. Täytin jokatapauksessa ruokavarastot ateriankorvikepatukoilla sun muilla laihis ruoilla. Törmättiin kaveriin ja sen lapseen ja mentiin kahville. Tilillä ollut ylläri pakotti käymään kirpparilla alarannassa. Olin edullisten vaatteiden huumassa kun se tapahtui, kuului kova tömähdys seläntakaa käännyin katsomaan ja pahin mahdollinen oli tapahtunut. Pyry oli kurkotellut rattaista ja tippunut sieltä kovalle kivi lattialle naama edellä! Paniikki pääsi valloilleen ja itku nousi äidinkin kurkkuun. Kaiken kansan arvostelevien silmien alla nappasin pojan syliin ja aloin lohduttamaan sydäntä särkevästi itkevää pientä. Ohi menevät mummot kommentoivat tulevasta kuhmusta ja mustelmasta. Silmistä näki kuinka vanhemmat ihmiset ajattelivat että eihän noi nuoret yhden lapsen äidit osaa vahtia lapsiaan. Jumalauta mää mikään selvännäkijä ole, Pyry ei ole ikinä kurotellut ennen vaunuista, ei mulla käynyt mielessäkään tuijottaa vaunuissa istuvaa lasta joka sekuntti. No tästä opimme että rattaiden turvavyöt on aina kiinni tästä lähtien. Säikähtänyt äiti kuittaa.
Käytiin vielä kaverilla kahvilla kolhimassa pienen päätä leikeissä. Tästä kaikesta väsyneenä pakkasin kummiskin iloisen lapsen jolla oli ollut mahtavaa leikkiseuraa rattaisiin ja lähdettiin kohti kotia. Juuri sopivasti tuli bussikin kohdalle, odotin että pois jäävät ihmiset pääsevät bussista pois ja olin tönäämässä rattaita sisään kun ovet menee kiinni, taas pomppas äidin sydän kurkkuun ja raivo valtasi mielen. Vaunut jäi ovien väliin, luojan kiitos Pyryn sormet sun muut oli vaunujen sisällä ja vaunutkin selvisi ehjinä. Ei ole montaakaan päivää kun olin lähdössä taas kaupungista kotiin kun Pyry meinasi matkustaa yksin kotiin, kuski laittoi ovet kiinni ja kerkesin juuri tönään vaunut sisään ettei väliin, bussi lähti liikkeelle. Onneksi fiksu nuori mies nappasi vaunuista kiinni ja huomautti kuskille että avaisi vielä takaovet. Onse jumalauta! Facebookkin kirjoitinkin että työtäänhän ne vain tekee mutta tekisivät sitä silmät auki!!
Noniin nyt kummiskin onnelisesti kotona, hiukset värjätty, poika syötetty, keittiö raivattu, leikkejä leikitty ja vielä vähän siivottu. Nyt istun parvekkeella ja kirjoitan tätä. Seuraavaksi alkaa iltahommat sitten on Pyryn päivä pulkassa niin tää äiti lähtee yöksi töihin. Kiitos ja kumarrus mussukat!
No osuhan se nyt koko ajan joka paikkaan. 😀
Kyllä noita sattuu joka lapselle ja äitelle, saa muut pitää arvostelevat katseensa ja ”paremmat tietonsa” itellään. Kerta se on aina ensimmäinenkin kerta, ja niistä oppii sekä laps että äiti.
”Käytiin vielä kaverilla kahvilla kolhimassa pienen päätä leikeissä.” 😀 😀